Hiih. Eilen karautimme itsemme taas Kotkaan KKS:n möllikisoihin. Mennäänpä sitten suoraan asiaan, ilman kiertelyjä ja kaarteluja ;))

Möllirata oli helpoin rata, mitä tähän asti olen kisoissa nähnyt. Aivan simppeli tapaus. Mutta eikös se näin ole, että vaara (tässä tapauksessa virhepisteet) vaanivat aina siellä, missä niitä viimeiseksi olettaa olevan? Tuloksena vitonen putkelta -.- Tuo oli kuitenkin täysin oma mokani, sillä pohdiskelin kahden eri ohjauspuolen välillä ja valitsin - tapani mukaan - juuri sen väärän ;) Eli magneetit olivat samalla puolella, jolloin koira kääntyi radan keskelle, eikä irronnut putkeen... Muuten oikea rata. Kylläpä otti päähän, vaikka neljännelle sijalle kuitenkin pääsimme, toisin sanoen olimme ensimmäisiä virhepisteiden saajista. ;)

Kisaavien rata rakennettiin jälleen edellisen pohjalle, mutta sai täysin uusia ulottuvuuksia - vaikeutta! Rataan tutustumisessa löysin mahtavan ohjaustekniikan, jota en loppujen lopuksi ehtinyt kuitenkaan käyttää varsinaisessa suorituksessa, joten ohjaamisen kannalta täysi pohjanoteeraus. Edellisen radan magneettivirheestä jo oppineena valitsin tällä kertaa sen toisen puolen (virheistä oppii, eikös vain?! ;)) ja Sara irtosi kuin irtosikin putkeen. :) Radalla ei periaatteessa tullut yhtäkään varsinaista virhettä, mutta vitosen saimme kuitenkin kepeiltä. Kepeissä ei kuitenkaan mikään mennyt vikaan, päinvastoin Sara teki kisauransa hienoimmat kepitykset, mutta oma varmisteluni ennen keppien aloitusta aiheutti kiellon. Parempi kuitenkin noin, kuin että olisimme menneet riskillä ja sitten neiti olisi hakenut väärän välin (=takapakkia kepeissä...). :) Eli tuo suoritus korotti kivasti mielialaa mölliradan täysmunauksen jälkeen. Etenkin, kun saimme kisaavista elämämme parhaan tuloksen (se vitonen..) ja niin ikään myös elämämme ensimmäisen sijoituksen kisaavissa! Sija oli kolmas ja palkinnoksi saimme kivan pyyhkeen, luita ja nameja, sekä minulle popcornia ja mehua. Arvaa, kuka laittoi mikron pyörimään heti kotiin päästyään? ;)))

Kiitos Fannylle kyydistä ja onnea möllien kolmossijasta! :)) <3

Lopuksi vielä kiva pikku loppukevennys: Kun tulin kotiin näiden palkkioksi saamiemme koiran namien kanssa, huusi siskoni: "Jee, vihdoinkin saimme suklaamuroja!" Raksut olivat ihan Weetos-murojen näköisiä, ja siskoni oli ihan tosissaan onnellinen muroista, haha! ;) Meillä kun ei niitä ikinä ole... Yritin siinä sitten selittää, että ne ovat kyllä koiran raksuja, mutta siskoni kiven kovaa väitti, että kyllä ne muroja on! :)))) Lopuksi lähes maistettuaan niitä sitten suostui uskomaan, etteivät ne ihan meidän ihmisten muroja olekaan...