Hapsutassujen blogin tie päättyy tähän :) Syysremontin myötä tein kaikille tytöillemme omat treeniblogit. Vaihdathan linkkisi? :)

http://cavspasara.vuodatus.net :: Saran blogi, minä päivitän
http://cavspafina.vuodatus.net :: Finan blogi, sisko päivittää
http://bcrilla.vuodatus.net :: Rillan blogi, aukeaa vkolla 44

Kiitos kaikille lukijoille ja tervetuloa uusiin blogeihimme! :)

Voiko olla mahdollista, että koirasta tulee esiin koko ajan uusia puolia, joista ei ennen ole osannut edes uneksiakaan? Tuntuuko joskus, että koira on kuin pallo, siinä ei ole alkua eikä loppua? Sellainen on meidän Sara.

Tänään iltalenkillä neiti päätti todistaa minulle canicross-taitonsa, kun halusin juosta. Sidoin hihnan lanteilleni ja lähdimme juoksemaan. Sara juoksi koko ajan hihnan mitan päässä suoraan edessäni, ja kääntyi aina sinne, minne sitä käskin! :() Mistä ihmeestä se tuon oli oppinut?! Siinä sitten juoksimme (aika lujaakin!) sellaiset pari kilometriä. Wau! :)) Suurin wau oli tietysti se, että itse jaksoin...*nolous* Nyt täytyy kyllä alkaa käydä koirajuoksemassa vähintään pari kertaa viikossa, kun kerran tällainenkin taito nyt on hallussa. Uskomatonta.
Kotona sanoinkin, että pitäisikös tässä lähteä canicrossin SM-harrastelijaluokkaan kisaamaan? ;) Saran mulkaisusta päätellen neiti ei liiemmin pitänyt huonosta heitostani. Sen katse oli sen verran murhaava, aivan kuin se olisi sähähtänyt "Jopas vitsin murjaisit, älä unta näe!" :)))

Minulla on kuitenkin erittäin surullisia uutisia. Saran äiti, Finan mummi, rakas 12-vuotias Saga mummo nukkui tänään ikiuneen :( Välitämme Birgitille tätäkin kautta syvimmän osanottomme asian johdosta. Surumme on pohjaton, ja ikävä mummia suuri!

Ei jatku matka hauvasen
kun ummuu silmä utuinen
mut sykkii usko, sykkii rakkaus
vaik' ikiuneen nukkuu tuo pakkaus

saa persoonaa suurempaa kauan hakea
mummo keksi kyllä keinot miten hankkia makeaa
meidän koiramummoista iki-ihanin
taivaasta seuraa meitä silmin kirkkahin

nyt poutapilven reunalla
seisoo enkeli koiran takana
se viestii sanoman kotihin
on Sagan olo täällä nyt parahin

Rakkaudella muistaen Bea, Sara, Fina sekä muu perhe

Hiih. Eilen karautimme itsemme taas Kotkaan KKS:n möllikisoihin. Mennäänpä sitten suoraan asiaan, ilman kiertelyjä ja kaarteluja ;))

Möllirata oli helpoin rata, mitä tähän asti olen kisoissa nähnyt. Aivan simppeli tapaus. Mutta eikös se näin ole, että vaara (tässä tapauksessa virhepisteet) vaanivat aina siellä, missä niitä viimeiseksi olettaa olevan? Tuloksena vitonen putkelta -.- Tuo oli kuitenkin täysin oma mokani, sillä pohdiskelin kahden eri ohjauspuolen välillä ja valitsin - tapani mukaan - juuri sen väärän ;) Eli magneetit olivat samalla puolella, jolloin koira kääntyi radan keskelle, eikä irronnut putkeen... Muuten oikea rata. Kylläpä otti päähän, vaikka neljännelle sijalle kuitenkin pääsimme, toisin sanoen olimme ensimmäisiä virhepisteiden saajista. ;)

Kisaavien rata rakennettiin jälleen edellisen pohjalle, mutta sai täysin uusia ulottuvuuksia - vaikeutta! Rataan tutustumisessa löysin mahtavan ohjaustekniikan, jota en loppujen lopuksi ehtinyt kuitenkaan käyttää varsinaisessa suorituksessa, joten ohjaamisen kannalta täysi pohjanoteeraus. Edellisen radan magneettivirheestä jo oppineena valitsin tällä kertaa sen toisen puolen (virheistä oppii, eikös vain?! ;)) ja Sara irtosi kuin irtosikin putkeen. :) Radalla ei periaatteessa tullut yhtäkään varsinaista virhettä, mutta vitosen saimme kuitenkin kepeiltä. Kepeissä ei kuitenkaan mikään mennyt vikaan, päinvastoin Sara teki kisauransa hienoimmat kepitykset, mutta oma varmisteluni ennen keppien aloitusta aiheutti kiellon. Parempi kuitenkin noin, kuin että olisimme menneet riskillä ja sitten neiti olisi hakenut väärän välin (=takapakkia kepeissä...). :) Eli tuo suoritus korotti kivasti mielialaa mölliradan täysmunauksen jälkeen. Etenkin, kun saimme kisaavista elämämme parhaan tuloksen (se vitonen..) ja niin ikään myös elämämme ensimmäisen sijoituksen kisaavissa! Sija oli kolmas ja palkinnoksi saimme kivan pyyhkeen, luita ja nameja, sekä minulle popcornia ja mehua. Arvaa, kuka laittoi mikron pyörimään heti kotiin päästyään? ;)))

Kiitos Fannylle kyydistä ja onnea möllien kolmossijasta! :)) <3

Lopuksi vielä kiva pikku loppukevennys: Kun tulin kotiin näiden palkkioksi saamiemme koiran namien kanssa, huusi siskoni: "Jee, vihdoinkin saimme suklaamuroja!" Raksut olivat ihan Weetos-murojen näköisiä, ja siskoni oli ihan tosissaan onnellinen muroista, haha! ;) Meillä kun ei niitä ikinä ole... Yritin siinä sitten selittää, että ne ovat kyllä koiran raksuja, mutta siskoni kiven kovaa väitti, että kyllä ne muroja on! :)))) Lopuksi lähes maistettuaan niitä sitten suostui uskomaan, etteivät ne ihan meidän ihmisten muroja olekaan...

Tänään rakas ressusemme tötteröpää, alias Fina täytti ihka ensimmäisen vuotensa. Hirmuista, miten nopsaan aika menee, ja toisaalta taas hirmuisen hitaasti :))) Siitä on niin kauan kuin se syntyi, mutta vastahan se meille tuli...





Synttärin kunniaksi kakku maistui sankarille :)

Kauniiden ilmojen vallitessa pääsimme mukavalle syyslenkillekin neitosten kanssa, josta saimme muutaman kivan kuvan napattua. Finaa ei meinaa mikään riehumiskielto pidätellä, vaan neidin pitäisi päästä kirmailemaan kuin taskuraketti :))) Yritäpä tuolle parhaaseen ikään päässeelle sitten selitellä, että eiei, et saa viettää railakkaita kemuja ;) Olipa muuten hassua aamulla lähteä kouluun ja jättää Fina tötteröineen eteiseen. Neiti katsoi minua niin murhaavasti, pää painavana maassa roikkuen, etten olisi yhtään ihmetellyt, vaikka tötsä olisi nyt tuhantena sirpaleena :') Ei sentään onneksi.











Huomenna onkin sitten taas kaksi agilitystarttia Saran kanssa Kotkassa. Peukkuset pystyyn! ;)

Huhhuh. Meille tulikin aika toimintarikas perjantai-ilta tällä viikolla. Huomasin perjantaina jo aiemmin päivällä, että Finan napatyrä oli muuttunut oudoksi verrattuna normaaliin. Iltasella näyttelytreeneissä vetäjä kiinnitti siihen huomiota myöskin, ja sanoi, että kannattaisi käydä näyttämässä lääkärillä. Illalla sitten kun soitimme Helsinkiin, Herttaan, saimme käskyn lähteä ajamaan päivystykseen. Ja lähin päivystyshän oli juuri tuolla Hertassa, eli 100km suuntaansa... Eipä siinä mutinat auttaneet, kun pienokaisella saattoi olla isokin hätä kyseessä, ja näin Finaa lähdettiin viemään illalla kymmenen aikaan eläinsairaalaan.

Eli siis jo syntymästä asti Finalla ollut napatyrä oli turvonnut kaksinkertaiseksi niin, että sen korkeus oli 3cm ja halkaisija saman verran. Se oli selkeästi kaksiosainen, eli ns. vanhan tyrän päälle ikään kuin pullahtanut uusi, joka oli sinertävä väriltään. :S Tämä uusi, ylempi, oli aivan kova ja pinkeä - tuntui, että jos vähän olisi painanut, niin olisi poksahtanut... Lääkäri pelkäsi, että mikäli suolta päässyt sinne pahkuraan sisälle, niin aamulla saattaisi olla liian myöhäistä :(

Minä jäin tuolta reissulta siis kotiin, kun aamulla oli aikainen herätys agilityn MM-kisoja katsomaan. Äiti ja siskoni kuitenkin viettivät Hertassa lähes koko yön, kun Finan napatyrä leikattiin lähes samantien. Suolta sinne ei onneksi ollut päässyt, mutta liekö tulehtunut ollut...? Pahan näköinen kuitenkin, vaikkei neiti ihme kyllä sitä missään vaiheessa aristellut.

Nyt sitten kuljetaan tötterö päässä, masussa "laastaria", mutta sehän ei neidin menoa haittaa. Itseasiassa tötteröä korvaa suurimman osan ajasta vauvalapsen vaate, joka suojaa haavaa nuoleskelulta ja rapsuttelulta. Kaikki päättyi hyvin päin ja neiti kunnossa taas :)))

Viikonlopulle saatiin vielä komea päätös, kun MM-kisoissa yleisön hurraamana Suomen Jouni ja Yoko-bortsu ottivat maxi-luokan yksilökilpailussa pronssia! :) Paljon onnea!!!